tiistai 27. joulukuuta 2011

Pehmeitä muotoja ja hempeitä värejä

Sellaista näissä kynsissä tänään (: Vuorossa oli ihmeellisen peittävä Flormarin Supershine -linjan edustaja, jolla oli oikein ilo lakata kynnet. Hempeälle persikkavärille sopikin pariksi hempeä helmiäisvalkoinen ja kaunis hopea. En nyt ole näistäkään kynsistä mitenkään erityisen innoissani, mutta ihan kelpo peruskynnet arkeen. Toteutus siis oli onnistunut.


Pohjalla persikkaista shimmerlakkaa, koristeeksi aaltoraitoja helmiäisvalkoisella ja hopeaglitterisellä nail art -lakalla sekä mikrohelmiä.


Koska edellinen Seche Vite alkoi muistuttaa enemmän tapettiliisteriä kuin päälyslakkaa, suuntasin alereissullani Kicksiin. Aleen oli tullut joitakin Dependin kynsienhoitolakkoja, mukaanlukien pikakuivattava päälyslakka, jonka otin testiin. Näihin kynsiin sitä on nyt käytetty ja Inen virallinen arvio tästä on seuraavaa: kelpo pikakuivattaja joka kuivattaa kynnet pintakuivaksi nopeasti, mutta vielä noin vartti päälyslakan lisäämisen jälkeen kynnet tuntuvat tahmaisilta, kun osuvat johonkin. Puolen tunnin kuluttua lakkaus tuntuu jo kovalta eikä puuhailusta huolimatta kynsissä ole vekkejä. Kyllä tätä viiden euron alehintaan käyttää, mutta Seche Vite toimii paremmin (:


Käytetyt tarvikkeet:

-Konad, Hardner
-Flormar, Supershine Miracle, U21
-Kiss, Nail Art, Pearl White
-Nail Star, hopeaglitter
-Depend, 033 (mikrohelmien kiinnitykseen)
-Depend, Quick Dry & Shine


Muita aleostoksia (: Yves Rocherin liikkeessä oli pieniä Luminellen lakkoja puoleen hintaan 1,45€ ja otin kaksi vaaleaa väriä, tosin pullojen huomattava vajaus ihmetyttää. Seppälästä otin kassalla kaksi Pretty Woman -merkkistä glitterlakkaa hintaan 1,95€. Seppälään oli muuten ilmestynyt Flormarin Supershine -lakkoja tarjouksella 2 kpl 5€, mutta lootassa oli vain yksi väri jota en omista joten sinne jäivät :D Koppiksia ei vieläkään näkynyt missään. Kicksistä otin sitten tarpeellisia tarvikkeita kuten päälyslakat ja kirkkaan kiinnityslakan. Muutenkin ostoskierros oli erittäin antoisa, Seppälästä kannoin ulos tavaraa 130e edestä, mutta alennusten ja ennen joulua saamieni lahjasetelien ansiosta maksoin koko satsista vain 30e. Hyvä minä ja eläköön alennukset!

7 kommenttia:

  1. ohhoh, tulipas loppujenlopuksi halpa Seppäläreissu!! :) Hienot kynnet, aika tyttömäiset haha :) Kokeile joskus Cesarsin pikakuivattajaa; ei ole sekään hinnalla pilattu (6€ ja muutama sentti päälle muistaakseni) :) se toimii erittäin hyvin!

    VastaaPoista
  2. Nätit kynnet ja aika ihana sävy :)

    VastaaPoista
  3. This is very nice!! :D

    VastaaPoista
  4. Nails1820: Kyllä tuli halvaksi :D Kiitoksia. Voisin toki Cesarsinkin päälyslakkaa kokeilla mutta ei ole ainakaan lähiaikoina tilauksen tekeminen suunnitelmissa. Pitää kuitenkin laittaa muistiin!

    Kissanminttu: Kiitos paljon! (:

    Ashesela: Thanks! :D

    VastaaPoista
  5. Katsoin ensin, että mistä ihmeestä oot saanut Konadin hopean art linerin, mutta ei se ollutkaan Konadia. Samanlainen pullo vain :)

    VastaaPoista