lauantai 1. helmikuuta 2014

Helppo lauantaimani

Totesin, että empäs olekkaan käyttänyt pitkään aikaan kynsitaiteilijan helpoimpia elementtejä eli tarroja :D Olinkin sitten oikein laiska ja laitoin somalle vadelmapinkille shimmerpohjalle kauniit ranskistarrat. On nämä vaan nätit ja tyylikkäät ja pelkistetty tyyli todellakin välillä vaan toimii. Pohjalakka on muuten La Femme Beautyn Visage. La Femme Beautya ei olekkaan blogeissa näkynyt pitkään aikaan, mihin lie kadonnut? Joensuussa tietääkseni ainoa paikka josta ko. merkkiä saa on Carlson, mutta ennenhän näitä oli Seppälässäkin. Sääli, paljon kivoja ja erikoisiakin sävyjä. Itse ainakin napsin aina silloin tällöin muutaman mukaani.





Sainkin perjantaina vielä viimeisimmän kosmetik4less-tilaukseni, johon kuului essencen uusimman Love Letters -kokoelman lakat yhtä, mutaisen harmaata, lukuunottamatta. Ihania pastellisävyjä ja leimaukseen sopiva musteensininen! Mietin kyllä hetken että tarvitsenko tuota Inkheartia, mutta näin sitten essencen Facebook-sivulla ihanan manin jossa ko. lakkaa oli käytetty leimailuun ja se sitten viimeisteli päätöksen. Aion kopioida tuon manin omiin kynsiini ihan lähiaikoina, ihastuin siihen nimittäin todella kovasti (:

Rosy in love, Dear peach!, I got a crush on blue, Inkheart

Hauskaa lauantai-iltaa kaikille teille ihanille (:

4 kommenttia:

  1. Kivat kynnet! Enpä ole itse koskaan koittanut tollasia ranskistarroja, oliko hankala saada siististi kärjistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset (: Ei todellakaan ollut vaikeaa, nämähän on siis sitä mallia jotka on reilusti ylipitkät ja ylimääräinen osa vaan viilataan siististi pois. Todella helppoa, kokeile ihmeessä jos tulee vastaan (:

      Poista