Nyt on lomat lomailtu. Varsinaista kesälomaa minulla on jäljellä vielä kolmisen viikkoa ennen koulun alkua, mutta aika meneekin sitten vain kotona lojuessa. Tällä lomareissulla seilasimme lähikaupungissa, Helsingissä sekä Tukholmassa, Tallinna jäi pois risteilylahjakorttien tehdessä tepposet. Olen oikeasti niin tajuttoman väsynyt koko viikon liikkeessä olosta etten aio vielä tänään edes ajatella kynsiä, joten postaus koostuu lähinnä kynsiostoksista mitä viikon aikana sain tehtyä. Aloitetaan vaikka koko viikon saaliista.
Tolkuttomasti tavaraa. Osa on ostettu fyysisistä kaupoista ja osan olen huutanut reissun aikana huuto.netistä.
Eveline Pastel Colours 270, Holografic Shine 418 ja 410 paikallisesta tarjoustalosta sekä Mavalan 16 Baghdad kirppikseltä. Yleensä Evelinen hololakat eivät ole sisältyneet mihinkään tarjouksiin tai alennuksiin, mutta nyt nappasin pari kivaa väriä mahtavaan 1,50€ kappalehintaan. Baghdad maksoi saman verran.
Montana! Kertaa kaksi! Näitä ei ollut edes Helsingissä, mutta pienessä naapurikaupungissa kyllä. Tuntuvat olevan niin kiven alla että otin kaksi kaiken varalta.
Helsingistä Flormarin neonlakkoja. Tykkään näistä <3 Sävyt N001, N002, N004, N007 ja N012. Noista ainoa oikeasti neon taitaa olla tuo viimeinen, kuten kuvastakin näkyy :D
Saman merkin glitterlakkoja. U04, U06, U15, U20, U22, U27.
Ja ihan peruslakkoja. 121, 129, 344.
Muita Helsingin löytöjä. Noista Minersin lakoista mainitsinkin ennen lähtöä, että Sokokset ovat myymässä niitä pois pilkkahintaan (1,90€). Käykääpä vilkaisemassa (: Sokoksista saa myös pienen arkin kynsitarroja ostaessa kaksi Rimmelin tuotetta. Rimmeliltä on juuri ilmestynyt uusia lakkoja, joten mikäs sen parempaa? Miners Marshmallow ja Dancing in the moonlight sekä H&M Lovely Lavender.
Tukholman ostoksia! Käytimme lyhyen maissaoloajan kiertoajeluun sekä kierrokseen kuninkaanlinnassa ja shoppailuaikaa jäi vähän. H&M:n konseptimyymälä piti sentään käydä tarkistamassa kun hinnat kuitenkin olivat (hieman) halvempia kuin suomessa. Minnie, Daisy, Ocean Sand, I'm not a kiwi, Aqua, Corall Summer sekä monipakkauksessa Coral, Yellow, Mint Green ja Light Blue. Yhteishinnaksi euroissa tuli reilu pari kymppiä.
Tilailin samalla huuto.netistä kynsitarvikkeita ja tässä tulos. Oriflamen valkaiseva kynsikuorinta 3,50€, 34 kpl fimotankoja 9,75€, 50 kpl kynsitarra-arkkeja 8,90€, hyrrällinen erilaisia strasseja 4€ sekä Konadin laatta m59 3,75€. Kaikki hinnat sisältävät postikulut. Yksi paketti on vielä matkalla.
Lopuksi vielä tänään saapunut kynsilakka, H&M:n French Kiss 1,75€, kotikaupungista hankitut strassit jotka on oikeasti tarkoitettu paperiaskarteluun 2,50€, sekä kauan toivomani Kissin koristelulakat 13,90€. Mustavalkopaketti oli ilmeisesti loppu joten tyydyin noihin värikkäisiin. Saa nähdä millaisia taiteiluja niillä tulee tehtyä (:
Semmoinen oli minun toinen kesäreissuni. Toki ostoksia kerääntyi paljon muitakin, kuten taloustavaroita Ikeasta sekä koruja yms, mutta en taida niitä kynsiblogissa esitellä :D Sen verran voin sanoa että menin sitten ostamaan kynsitarvikkeilleni jo lähes kulttimaineeseen kohonneen Helmerin. On se vain kaikkein paras ratkaisu kynsitarpeiden sijoitukseen. Rakastan sitä (:
Parit lomakynnetkin tein. Ennen lähtöä tälläiset mokkapalakynnet :D Syötävän näköiset.
Minulla ei vanhempieni luona ollut mitään koristelutarvikkeita, joten tälläisiin jouduin tyytymään. Tein kynnet myös ruotsinreissulle, mutten ottanut kuvia. Eivät ne ihmeelliset olleetkaan.
Niin joo! Ja sainhan minä tämmöisen blogipalkinnonkin. Kiitos vain Tiikeriankalle.Laitan tämän eteenpäin nyt yhdelle blogille, My Glittery Dreamsille. Ole hyvä! (: Kymmenellehän olisi toki pitänyt laittaa mutta mutta...
Huhhuh... Et ole ollenkaan ostanut sitten kynsilakkojA! Ajattelin jo pari kertaa "Mistä näitä kynsilakkoja oikein tulee..." :D haha, no mutta kun nyt kerran halvalla saa nii miksei!! :D Oon vaa kateellinen ;) :D
VastaaPoistaHahaha :D Joo! Kaikki oli oikeesti tosi halpoja ja sitten niitä kehtaa ostaakkin enemmän. Pitäähän sitä nyt lomalla... ;)
VastaaPoistaIhania ostoksia :P
VastaaPoistaJa olisit vaan antanu eteenpäin palkinnon.. Köh köh :D
Kiitos :D No mutta siinä tapauksessa... ;)
VastaaPoistaOi kiitos! :)
VastaaPoista