sunnuntai 23. elokuuta 2015

Essencen syysuutuuksia osa 1

Heipsistä! Meikäläinen on aivan umpikipeänä, mutta sain itsestäni irti sen verran, että jaksan tämän postauksen tehdä :) Meille saapui Carlsonille tosiaan nuo Essencen syysuutuudet parisen viikkoa sitten ja muutaman kynsilakan otin mukaani. Ajattelin, että mikäs sen kivempaa kun vilauttaa ihanuuksia teillekkin! Aloitetaan vaikka tästä nudelakasta, No Make-up Look -tyyppinen Powdery Nude. Tässä on "puuterinen lopputulos", minkä kyllä allekirjoitan. Katsokaa, miten hyvältä kynnet näyttävät parilla kerroksella! Aivan täydellinen nudelakka kun haluaa jotain huomaamatonta, näitä on jopa useassa sävyssä, jotta jokainen löytäisi omansa.



Sitten huomioni kiinnitti latex matt -lakka ja ajattelin, että voisi olla aikas makea valkoisena. Nojoo, en nyt siitä lateksisuudesta tiedä, pieni pettymys. Kyllähän tämä matta kuitenkin on! Leimasin vielä pienet puput, lakan nimi kun on The White Bunny. Olempas kekseliäs, heh heh...



Ja viimeisenä oma lemppari, liquid foil eli nestemäinen foliolakka The Pink Bang! Aiiiiiiivan mahtava! Ihan huippukaunis ja syksyinen, mutta silti tyttömäinen. Tykkäsin tästä niin paljon, että tilasin jo toisenkin liquid foilin K4L:ltä, siitä sitten lisää kakkososassa.



Semmoisia! Minulla tosiaan on matskua kakkososaankin, mm. pari I <3 Trends -metallilakkaa esiteltäväksi myöhemmin. Essencen syysuutuudet on kyllä vähintäänkin mielenkiintoisia ja saattaapi olla, että kotiutan vielä jotain muutakin, kunhan syksykin tästä saadaan kunnolla käyntiin. Tässä vielä esimakua tulevasta, Essencejen lisäksi kuvassa on muutama muukin upouusi tuttavuus:



Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia oot tehnyt :) Ja tää The Pink Bang on kyllä huippunätti lakka, oi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Se on aivan huippu! Mä luulen että sain syksyksi metallilakkamanian. Apua.

      Poista