sunnuntai 30. elokuuta 2015

Vanhempaa Flormaria

Tänään parit lakkaukset, joissa on käytetty vanhempia Flormarin lakkoja. Flormarhan on siis turkkilainen merkki ja nykyään taitaa olla Suomessa myynnissä ainoastaan KoneHelsinki-nimellä Tokmanneilla. Nämä lakat ovat kuitenkin ihan Flormarflormareita. Tämä ensimmäinen on varhaista Neon-kokoelmaa, nro N001. Pirteä pinkki! Alla tietysti asianmukaisesti valkoinen pohjalakka, että värisävyn sai kunnolla näkyviin, muuten kun nämä Neonit eivät olleet kovin peittäviä tahi kirkkaita... Laadun multihuipentuma siis. Jostain syystä hankin silti lähes kaikki :D



Tämä toinen taas on sitten ihan perus shimmerpunainen, joulutunnelmainen lakka. Hankittu vuosia sitten Carlsonilta, kun näitä siellä vielä myytiin. Pullokin näissä on ihan eri mallinen, kun mihin nykyisellään on totuttu ja lakkalinjan nimi oli True Color, sävy nro 30. Näitä en ole missään muualla nähnyt, joten tuskin edes myynnissä enää missään. Eipä sillä, tälläisiä punaisia sävyjä löytää kyllä mistä tahansa muualtakin. Vähän yritin leimailla kultaisella päälle, mutta ei tietenkään näkynyt. Milloin opin :D



Semmoisia :) Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

2 kommenttia: