tiistai 25. lokakuuta 2016

Katsellaanko keltaisia?

Lumista tiistaita! Messut on messuiltu ja uskokaa tai älkää, en ostanut yhtään kynsilakkaa :D Voi apua. Toki postitse saapui Essencen Midnight Masquerade -lakat, mutta muuten en ole jaksanut uusia haalia. Onhan tuo kokoelma kuitenkin jo sen verran massiivinen, että annettakoon anteeksi. Tänään esittelen muutamat lakkaukset harvinaisemmassa värissä, keltainen ei nimittäin ainakaan omiin suosikkeihin kuulu ja monesti hyvää keltaista lakkaa on hankala löytää. Tässä postauksessa kuitenkin yksi sellainen!

Tämä ensimmäinen on indie, Dollish Polishin Wake Me Up Before You Go-Go. HYVIN läpikuultavalla kylmänkeltaisella jellypohjalla erimuotoisia ja värisiä hippuja. Tämän olen saanut second handina ja on vähän heikkotasoinen kyllä, kaikki hiput on jumittuneet pohjaan ja lakka levittyy aika heikosti, kuten kuvistakin näkyy. Olen laittanut pohjalle vielä valkoisen cremelakan parantamaan väriä, mutta silti meh.



Tässä on sitten taas todella laadukkaan näköinen keltainen! Ikivanhaa Lumenea, nimi Paikka auringossa. Jännän värinen pullossa, ei ehkä ihan hirveästi houkuta :D Mutta onhan se sentään vähän erilainen! Olen tämän ostanut joskus ihan kirppikseltä ja hyvin pelaa.



Ja viimeisenä myöskin vähän heikkotasoisempi, Miss Selenen lämpimänkeltainen jelly sävynumerolla 218. Jostain syystä omistan tätä kaksi pikkupulloa :D Oi miksi...



Oikein ihanaa syksyistä viikonjatkoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti