sunnuntai 2. elokuuta 2015

Essence Fun Fair

Heipsistä! Essencen uusin kokoelma Fun Fair saapui kätösiini viime viikolla ja ah, kuinka pastellisävyt osaakaan olla ihania <3 Kokoelmaan kuului siis neljä pastellista cremelakkaa, joissa kaikissa oli myös tuoksu mukana. Lisäksi pientä hopeista shimmeriä oli havaittavissa, mutta ei juuri kynnellä näy. Pidemmittä puheitta aloitetaan minttuisasta You're Mint-blowingista, joka siis tuoksui... noh, mintulle.



Seuraavana vaalea nudelakka Be My Marshfellow!, jonka tuoksu oli hattarainen.



Kolmosena ehdoton lempparini kokoelmasta, jotenkin kirpeän pinkki Ring Around the Rosy. Aaaa, niin upea ja kaunis! Tyttömäisen söpö :) Tämän tuoksu oli toffeeomena.



Ja viimeisenä persikkainen Sweetheart's Sweet Tooth, jonka tuoksu oli popcorn.



Lakat olivat muuten todella hyvälaatuisia, kuivuivat nopeasti ilman päälyslakkaakin, mutta nuo tuoksut. Tokihan en nyt ihan ihmeitä odottanut parin euron lakoilta, mutta tuoksut on valitettavasti vähän halpoja ja muovisia. Lisäksi käsien pesu riittää hävittämään sen kokonaan :( En sano että haisivat pahalle/epämiellyttävälle, mutta sen ominaisuuden perusteella en suosittele näitä hankkimaan. Jos vaan pastellivärit iskee, niin tuoksuhan on vaan plussaa! Ai ei vai...?

Ei kun oikein ihanaa alkuviikkoa kaikille :)

8 kommenttia:

  1. Miusta oli hauskaa lukea muiden kommentteja näistä tuoksuista :D
    Yksi kuvaili Sweetheartia kirsikaksi, toinen joksikin hedelmäksi. Mie lakkasin kaikki tikuille ja seuraavana päivänä minttu oli ainoa joka ei enää tuoksunut, muissa erottui hyvin haalea tuoksu. Enkä kyllä tuota popcorniakaan tunnistanut ja hattara ei ollut miun nenään yhtään hattara (I Love... sarjan suihkari on parempi hattara, samoin NPW:n Cotton Candy vartalovoide).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No emmä tiedä, en mä kyllä niistä oikein mitään muuta saanut irti kun sellasen makean, mutta vähän halvan tuoksun kaikista :D No minttu nyt oli tunnistettavasti minttu, mutta muut aika samaa kamaa. En muista yhtään miten ne ois erottunu toisistaan. Höhö.

      Poista
  2. Ihania lakkoja ja haluaisin värien puolesta kaikki. Paska, ku en kestä tuoksulakkoja tuoksun takia ollenkaan... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No HÖH :( Toi on kyllä tosi harmi. Näissä se tuoksu ei tosiaan ole kauhean laadukas, joten varmaan kävis nenuun ekstraikävästi. I feel you :(

      Poista
  3. Kauniita lakkoja ovat, harmi ettei Essenceä täältä päin saa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan hitsi :( Kosmetik4less.de on kyllä ihan luotettava nettikauppa essencen hankkimiseen jos vaan enkku taittuu! Sinne voi maksaa tilisiirrollakin :) Mutta onneksipa myös essence taitaa laajentaa lonkeroitaan pikkuhiljaa ympäri suomenmaan, jos ei nettishoppailu oikein houkuta.

      Poista