maanantai 29. heinäkuuta 2013

Katinkultaa

Tämänpäiväisen lakan nimestä inspiroituneena halusin tehdä katinkultaiset kynnet, joihin tietysti kuului harmaa pohja, kullanhohtoista lakkaa, vielä vähän jotain harmaata päälle ja mattaus. Mietin tietysti myös koristehärpäkkeiden lisäämistä, mutta jotenkin se ei vain nyt tuntunut sopivalta. Näistä tuli kyllä ihmeen hienot verrattuna siihen mitä uskalsin odottaa, mattaus jotenkin kruunasi koko homman o:



Fool's Gold

Fool's Gold on sitten viimeinen Tiia Vanhatapion lakoista, jonka hankin. Sarjassahan olisi siis vielä musta ja hopea, mutta molempia minulla on jo ennestään, joten en kokenut niitä mitenkään ihmeellisiksi. Kuten kiekolta näkyy, Fool's Gold on tälläinen suht vaalean värinen kultainen shimmerlakka, jolla saa peittävääkin jälkeä. Toimii myös loistavasti toisen lakan päällä (: Tiia Vanhatapion lakoista halutaan Seppälöissä kovasti eroon, joten jos inspiroiduit, sieltä tämän kultakuumeen eurolla saa. Olen tainnut jo sanoakkin että metalliväreistä povataan (myös) ensi syksyn hittiä, joten nyt ei trendikkyys ole kallista :D


Käytetyt tarvikkeet:

-Sally Hansen, Diamond Shine
-Eveline, Happy Colors, 605
-Seppälä, Tiia Vanhatapio, Fool's Gold
-Konad, hopeinen erikoislakka
-Rimmel, Lycra Pro, Matte Finish
-kuviot Konadin laatasta m57

Käytin tosiaan tänään tuota Sally Hansenin aluslakkaa ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, etten todellakaan näin ensivaikutelmalta ihastunut. Lakasta tulee ihan superkylmä tunne kynsille, kuivuu niin nopeasti ettei melkein levittää ehdi ja jotenkin tuntui myös siltä, että värilakan levittyvyys kärsi. Täytyy vielä vähän testailla, mutta tällä hetkellä fiilikset on nämä.

Better Nail Dayssä oli tänään hyvä postaus mielenkiintoisista blogeista (: Tästä inspiroituneena päätin minäkin ruveta muokkailemaan kuviani. Kyllä, tähän mennessä en ole tehnyt kuville yhtään mitään, olen vain latonut ne menemään ja sen taitaa blogin hitaudessa huomata. Pahoittelut tästä! Jatkossa asiaan pitäisi tulla parannusta. Kertokaa toki mitä mieltä olette uusista kuvista! Onko parannusta entiseen tullut? Nopeutuuko blogin/kuvien lataus?

Ihanaa maanantaita kaikille! Meikätyttö täällä kärsii jo toista kesäflunssaansa, mutta mikäs tässä lomalla sairastaessa. Toivottavasti vuoden flunssakiintiö alkaisi olla jo täynnä, ei tätä pitemmän päälle kyllä jaksa :D

4 kommenttia:

  1. Hmm... johtuiskohan siitä että toi sally hansen on pikakuivattava päälyslakka? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No paketissa ja pullossa kyllä lukee base&top coat :D Eikä pikakuivamisesta yhtään mitään, vaan että saa upeaa kiiltoa päälyslakkana ja lakkaukselle pysyvyyttä aluslakkana. Jos tästä huolimatta se on pikakuivattava päälyslakka niin sitten kyllä suorastaan suutun tästä harhaan johtamisesta >:( Eihän tämmöinen sovi!

      Poista
  2. se tiia vanhatapion musta lakka on matta. mun mielestä todella kummallista että johdetaan harhaan noilla pulloilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitääh :D Tosi hienoa. Kaikki muut on ihan tavallisia paitsi just se musta on sitten matta? Eikä :D Tosi harhaanjohtavaa!

      Poista