tiistai 26. helmikuuta 2013

Kultaa, mustaa ja seepranraitaa

Viimeisenä Kynsikauppa.comilta saamistani tuotteista päädyin testailemaan kultaista glitteriä, Delia fashionin kirkasta lakkaa sekä viilaa. Kultaglitterille keksin kavereiksi mustaa glitteriä ja pääsin vihdoinkin myös noista tarroista eroon! Ei todellakaan ihan parhaalla tavalla onnistuneet kun olivat ihan väärää kokoa (toista peukalon tarraa vähän leikkelinkin) mutta tulipahan käytettyä. En vaan raaski heittää mitään pois! Ei nyt ole ihan hirveän itsevarma olo näistä kynsistä :D Onneksi kimaltelee nätisti tuo kultainen glitteri. Kumpa tuo mustakin kimaltaisi, mutta se on vähän eri tyyppinen tapaus.



Pohjalla kirkasta lakkaa, keskimmäisissä sormissa irtoglittereitä ja reunimmaisissa koko kynnen tarrat.

En käytä kirkasta lakkaa kynsilläni pelkästään kovin usein (lue: koskaan) joten ihan hauskaa vaihtelua välillä. Tämähän on myös näitä Active Calcium -lakkoja, joissa on siis kynttä hoitavia aineita mukana, joten ajattelin ottaa tämän aluslakaksi kunhan tuo Rimmel loppuu. On varmasti hyvä myös siihen tarkoitukseen! Huomasin myös sen, ettei näiden lakkojen suti ole lyhyille töpökynsille aivan ideaali, kun lakkaa tulee niin paljon kerralla. Pitkille toimi paljon paremmin. Sanoisin kuitenkin silti että tässä on ihan hyvä klassinen kirkas lakka (:


Käytetyt tarvikkeet:

-Rimmel, 5in1
-Seche Vite
-musta irtoglitter
-koko kynnen tarrat

*Saatu blogiyhteistyön kautta

Viilasin tosiaan kynteni tänään taas töpöiksi :D Olivat vähän lohkeilleet kulmista ja ohentuneet kärjistä joten välillä pitää tasoitella. Yleensähän käytän lasiviilaa, joka on siis hellävaraisempi kynsille kuin tälläinen perinteinen viila, mutta nyt kokeilin tätä Kynsikaupalta saatua ihan perusviilaa pitkästä aikaa. Tehokas on! Tällä saa kyllä viilattua nopeasti pahimmatkin epätasaisuudet. Jos en käyttäisi lasiviilaa, tämä olisi juuri sellainen superkarkea viila jolla haluaisin kynteni tasoitella. Tämä menee kyllä käsilaukkuun akuutteja lohkeamishätätapauksia varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti