torstai 19. syyskuuta 2013

Ihana pörrölakka

Laitoin sitten tämän pörrölakkani heti kynsille! Ensimmäinen ideani olisi ollut ostaa vaaleanpunainen, mutta olivat juuri Carlsonilla loppu ): Seuraavaksi paras oli sitten tämä kiva syksynvärinen pörrösekoitus, jossa on sinisiä, vaaleankeltaisia ja vaaleanoransseja tikkuja. Ja kyllä todellakin näyttää pörröiseltä! Yhdellä kerroksella saa enemmän sellaisen bakteeripinnan, mutta kahdella kerroksella tässä on vähän jo sitä tekstuuriakin. Minä niin tykkään tästä <3




Pohjalle laitoin vähän aikaa sitten myöskin Carlsonilta alelaarista pelastamani L'orealin Soft chinchillan, perinteisen syksyisen mutalakan, joka menee paljonkin kellertävän ruskeaan. Soft chinchilla on myös ensimmäinen lakkani Lorkun Color Riche -sarjasta, joten kiva oli siinäkin mielessä tähän tutustua. Lakkapullo itsessäänhän on melko pieni ja ei-juuri-minkään näköinen, pelkistetyn yksinkertainen. Pullosta löytyy leveä suti, joista yleensä kyllä tykkään, mutta tällä oli jotenkin vaikeaa levittää? Jos kynnessä oli vähänkin epätasaisia kohtia (esimerkiksi kärjissä liuskoittumia), ne jäivät heti kaljuiksi. Sutiin myös tuli ehkä turhan vähän lakkaa, sillä varsinkin tälläisissä vähän pidemmissä kynsissä kärkien peittäminen oli vähän työn ja tuskan takana. Kuivumisnopeus oli kyllä jotain ihan superia! Mutta niinhän sen tälläisissä vähän 'paremmissa' markettilakoissa pitää ollakkin. Kaikenkaikkiaan tykkään kyllä lakasta, mutta tuo suti vähän jäi arveluttamaan.


Käytetyt tarvikkeet:

-Sally Hansen, Diamond Shine
-L'oreal, Color Riche, Soft chinchilla
-Sally Hansen, Fuzzy Coat, All Yarned Up
-Seche Vite

Oi, näitä pörrölakkoja kun saisi vielä lisää <3 Voisin ottaa vaikka kaikki sävyt, on nämä niin ihania!

Hauskaa iltaa teille! (:

4 kommenttia:

  1. Oon vielä vähän epävarma tykkäänkö noista karvalakoista.. Jospa jossain vaiheessa saisin aikaseks testata, niin voisin päättää tykkäänkö. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Jos arveluttaa niin kannattaa testailla sitten kun myyvät näitä kausilakkoja alessa pois. Eipähän harmita käytetyt rahat jos ei tykkääkkään!

      Poista
  2. Oikein hyvän pohjavärin valitsit! Mä sain testiin CG:n sänkilakan, enkä ihan vakuuttunut :D Siitä löytyis vaihtari, jos kiinnostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: Mä olen vaihtareissa vähän huono, sillä suurin osa kokoelmastani on ihan halpista enkä mielelläni sitten niistä vähän paremmista lakoistani luovu :D Mutta kiitos vaan tarjouksesta!

      Poista