sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Paluu kynsiarkeen

Viikon kestänyt terveystaukoni on nyt ohi! Sormet eivät ole vielä täysin parantuneet, kynsinauhat ovat vielä vähän kipeät ja iho kynsien alla täysin kovettunut, mutta uskon että nyt uskaltaa jo kynsiä tehdä (: Aion vain varotoimenpiteenä käyttää pelkästään tuota hellävaraisempaa Dependin sinistä kynsilakanpoistoainetta ja rasvata sormet aina lakkailujen jälkeen. Että oli taas ihanaa väkertää näitä! Kivasti sattui vielä ensimmäinen lämmin kevätpäiväkin osumaan kohdalle ja nämä sopivat siihen tunnelmaan kuin nakutettu. Voikun tykkään näistä kynsistä, en vain tiedä johtuuko se lakkauksen ihanuudesta vai kynsientekemisen paluun aiheuttamasta jippii-olotilasta :D

Poikkeuksellisesti ei kuvaa peukalosta, onnistuin saamaan siihen jo ison vekin.

Pohjalla pinkkiä cremelakkaa, koristeena nail art -lakoilla tehdyt viivat, fimokukat ja mattapäälyslakka.

Yes Love 247 - nro 447

Kolme kerrosta cremelakkaa = sotku kynsinauhoilla. Tämä Yes Loven purkkapinkki söpöliini ei ollut peittävyydeltään mitään huippua, ja mitä enemmän cremelakkakerroksia kynsille joutuu laittamaan, sitä hankalampi kynsinauhoja on saada nätiksi. Neljäskin kerros tähän olisi pitänyt vielä sutaista jotta ihan täysin peittävän pinnan olisi saanut. Kuivui sentään nopeasti eikä väri ole yhtään hassumpi! Vaikken pinkistä kynsillä hirveästi välitäkkään niin tämä aiheuttaa kyllä hyvinkin lempeitä tunteita (:


Käytetyt tarvikkeet:

-Depend, 079 Protective base coat
-Yes Love, 247
-Kiss, Nail Art, Pearl Gold
-Naturel, Red
-Depend, 033 (fimojen kiinnitykseen)
-Rimmel, Lycra Pro, Matte Finish
-fimoja


Tauon aikana muitakin kynsilakkoja on kuitenkin ilmestynyt Nufujen lisäksi :D Anoppi nimittäin kävi lomilla etelässä ja toi tuliaisiksi neljä kappaletta ihania ja laadukkaita Sally Hansenin Xtreme Wear -linjan lakkoja (: Lemppariksi nousi ehdottomasti tuo kesänvärinen oranssi, Crushed, jota voisin kuvitella kesällä käyttäväni paljonkin. Muut kaunottaret ovat sähkönsininen Blue It, tummalla luumupohjalla pinkkiä shimmeriä sisältävä Flirt ja aivan mahtava kimalteleva hopealakka Celeb City. Kyllä vaan meikäläistä hemmotellaan (:

Jes, ihanaa päästä taas elementtiinsä <3 Tästä on hyvä taas jatkaa!

16 kommenttia:

  1. Toi hopea(apua, meinasin kirjoittaa homea :D) Sally H on ihana! ♥ Ja noi kynnet kans ja kiva että sormet on (melkein) kunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ihana on :D Ja kiitos paljon, kivaa on minustakin!

      Poista
  2. Tosi hienot kynnet ja kivoja lakkoja oot saanut! Toivottavasti saat nyt ne sormet kokonaan kuntoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia (: Eiköhän tämä nyt tästä, parantuminen on lähtenyt todella hyvin käyntiin.

      Poista
  3. minäkin lakkasin tänään kynnet vaaleanpunaisiksi :) Tosin käytin models ownin soda pop pinkiä, mutta kuviesi perusteella mielestäni MO ja tuo sinun lakksi ovat aika samansävyiset! :) Ja ihanaa että sormesi ovat paranemaan päin ja pääset taas tekemään kynsiä, uskon kyllä että on ollut tuskaista olla tekemättä kynsiä viikon ajan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D On sitten muillakin ollut pinkkiä mielessä kun vaan minulla. Kyllä tämä on taas ihanaa minustakin päästä oikein kunnolla hommiin, vaikka kyllä tuo kavereille tekeminen vähän lievittää kaipuuta (: Onneksi.

      Poista
  4. Kuule, jäin vain miettimään, että onkohan normaalisti käyttämäsi kynsilakanpoistoaine se Dependin vihreä? Minulla se nimittäin aiheutti aivan samanlaisen allergisen reaktion kuin jota kuvailit. Vaihdettuani Maybellinen vihreään kynsilakanpoistoaineeseen ongelmia ei ole enää ollut, vaikka tasan yhtä usein käytän.

    Kivaa joka tapauksessa, että sormesi ovat nyt paremmat ja olet päässyt taas ihanien lakkailuiden pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynsilakanpoistoaine, mitä olen nyt viime aikoina käyttänyt ja joka luultavasti reaktion aiheutti, on ollut Xtra-merkkistä ja todella tujakkaa tavaraa. Näköjään kuitenkin ihan mikä tahansa poistoaine voi aiheuttaa ongelmia jos olet sen Dependin vihreästä saanut, mikä tietääkseni on hellävaraisimpia markkinoilla? Jännä juttu, tässä olisi ehkä aihetta tutkimukselle.

      Ja kiitos, kyllähän tätä on odotettu (:

      Poista
  5. This is so beautiful! :D

    VastaaPoista
  6. kauniit kynnet :) pysyyks sulla noi fimot kuinka hyvin kynsissä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia (: Kyllähän nuo yleensä hyvin pysyvät. Toki jos on jotain ihan superpaksuja paloja tai joku fimo on toisen päällä niin sitten lähtevät helpommin :D

      Poista
  7. Ihanat kynnet, tulee ihan kesäfiilis (jota ikkunasta näkyvä lumikasa yrittää latistaa - onneksi onnistumatta siinä) ja noi Sally Hansenit on iiihania (varsinkin juuri tuo oranssi)♥ Mullakin on käytössä Dependin sininen, se kuivattaa vähän sormia mutta käsirasva ja kynsiöljy pitää käpälät kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :D Lumikasalle kun näyttää kukkakynsiä niin se valuu ihan silkkaa masennustaan viemäriin. Sally Hansenit tosiaan on ihania ja hyvälaatuisia, sääli vaan kun ovat Suomessa niin kalliita. Täytyypä tästä tosiaan mennä rasvaamaan tassuja! :D

      Poista