perjantai 11. toukokuuta 2012

Kiekuraranskis

Minun uusien ja testaamattomien lakkojen paperipussini alkaa olla tyhjä ja yhtäkkiä huomasin, että kaikki jäljellä olevat lakat ovat enemmän tai vähemmän punaisia. Päätin siis ottaa lakat käsittelyyn näin vaaleimmasta tummimpaan, eilen oli ihan hempeä vaaleanpunainen ja tänään jo selkeästi pinkki. Ihastuin vähän aikaa sitten tekemiini kiekuraranskiksiin niin paljon, että halusin nyt kokeilla niitä ihan toden teolla. Kivalta kyllä näyttää! Minullahan on siis semmoinen pienisutinen ranskislakka jolla nämä oli helppo toteuttaa. Tuo hauska glitterlakkakin kyllä sopii näihin kuin nenu päähän (: Ainoa asia mikä vähän häiritsee on lakkakerroksen ja varsinkin kärkien paksuus, näyttävät vähän turhankin pulleilta.




Pohjalla pinkkiä cremelakkaa, koristeena isohileistä glitterlakkaa ja ranskalaiset kärjet.

Golden Rose 57 - nro 443

Tästä lakasta olin kuullut vähän ikäviä juttuja, mm. Bambi on blogissaan haukkunut tämän maan rakoon :D Olin juuri ehtinyt tilata tämän yhden lakkapaketin mukana ennen tuota Bambin postausta, joten eipä auttanut kun ottaa lakka vastaan. Voin sanoa että ei todellakaan ole mikään kynsilakkalaadun kaunein kukkanen, levittyy huonosti, peittää huonosti eikä ole edes niin ihmeellisen värinen, että kannattaisi sen takia itselleen hankkia. Yhhyhhyh!


Käytetyt tarvikkeet:

-Depend, 079 Protective base coat
-Golden Rose, Fashion Color, 57
-miss Selene, 174
-Yves Rocher, French Manicure, Blanc
-Seche Vite

Minulla alkoi eilen kesäloma! Tai noh, vielä on pari raporttia palautettavana mutta kouluun ei tarvitse enää mennä. Kesälomaa saan pitääkkin sitten ruhtinaallisen viikon verran ennen kuin työharjoittelu alkaa. Teen siis ihan täysipäiväistä työtä palkatta elokuun loppuun asti ja ensi kesällekkin vielä harjoiteltavaa jää :D Taas yksi hyvä syy ryhtyä insinööriksi!

4 kommenttia:

  1. mikä tuo hololakka tossa kiekolla on?

    VastaaPoista
  2. Onpa hauskat:).
    Sulle on haaste mun blogissa: http://ourlifewithbeauty.blogspot.com/2012/05/haaste.html

    VastaaPoista
  3. very nice mani.please visit my blog end subscribe end i will do the same on yours.let's follow us .http://pictura-pe-unghii.blogspot.com/

    VastaaPoista