sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kynsivihaa

Hyvän koristelijan tunnistaa siitä, että osaa lopettaa ajoissa. Inen taas tunnistaa siitä, että koristelu menee niin yli, että itseäkin jo ärsyttää. Ketuttaa aivan armottomasti! Käytin valehtelematta about tunnin tekemällä ihan kivannäköistä strassi- ja mikrohelmikuviota siniselle glitterpohjalle. Valmistuttuani tyypilliseen tapaani mietin, että voisiko tähän vielä lisätä jotain. "Ihan vähän tuota isoa hologlitteriä voisi näyttää kivalta" tuumi (kohta hyvin vihainen) Ine the kynsitaiteilija. No ei todellakaan näytä! Sininen pohja muutti väriään hurjasti, mikrohelmet upposivat glitterin sekaan ja strassitkin näyttävät melko surkeilta. Olen NIIIIIN vihainen itselleni, että jos en olisi hieno neiti ja tämä ei olisi asiallinen blogi, voisin tässä kohtaa luetella melko pitkänkin listan julkaisukelvottomia ilmaisuja.


Pohjalla sinistä glitterlakkaa, koristeeksi strasseilla ja mikrohelmillä tehty kuvio ja hologrammiglitteriä.

Eihän näissä kynsissä periaatteessa mitään vikaa ole, kuka tahansa tavis varmaan ihastelisi, mutta itseä harmittaa niin tajuttomasti kun tiedän, että kynnet olisivat voineet olla oikeasti paremmatkin. Vielä enemmän ärsyttää se, että pitää olla niin mahdoton harakka, ettei mikään riitä. En ole oikeasti ikinä vihannut tekemiäni kynsiä niin paljon kuin juuri nyt. Tekisi mieli putsata nämä saman tien pois ja ehkä kohta teenkin niin, mutta ilman koristeita lakka kyllä jää.


Käytetyt tarvikkeet:

-Konad, Hardner
-Pretty Woman, PW25
-Depend 033 (strassien ja mikrohelmien kiinnitykseen)
-Wet n Wild, Kaleidoscope
-Depend, Quick Dry & Shine
-strasseja
-mikrohelmiä
-strassitikku

Okei, en oikeasti ole niin kiukkuinen kuin miltä vaikuttaa (olen temperamentiltani leppoisa kuin lehmä) :D Harmittaa vain. Kultainen mies onneksi lohdutti, että "ihan kivaltahan nuo näyttää" ja sai vähän mieltä piristettyä. Kynnetkin saavat nyt varmaan jäädä. Voivoi (: Toivottavasti teillä muilla on parempi kynsipäivä!

14 kommenttia:

  1. kieltämättä on kyllä paljon härpäkettä noissa kynsissä :D ja eikö tuo kynsikoru häiritse ollenkaan? itsellä se olisi varmaan kokoajan tiellä....

    VastaaPoista
  2. Ihan kivalta nuo miunkin silmiin näyttää, vaikka kieltämättä olisi mukava nähdä niistä myös sellainen "ennen glitteriä" kuva :D
    Kirjoitustyyliäsi on niin hauska kyllä lukea, yleensä ne ovat vain ne kuvat joita jaksan kynsiblogeissa katsoa...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Jep, tällä kertaa vähän liikaakin härpäkkeitä :D Ja ei, kynsikoru ei yleensä haittaa arkea (: Mutta kyllä se ihan kaikkialle jää kiinni!

    Shaqu: Jep, olisi ehkä pitänyt tajuta ottaa joku "ennen" -kuva :D Ja kiitos! Mukavaa että tekstiäkin luetaan (:

    VastaaPoista
  4. This is soooo beautiful!!!

    VastaaPoista
  5. Kimallusta ainakin riittää =) Sun täytyykin ottaa vaiheittain kuvia, niin saadaan tilanteen kehittymistä seurata ;)
    Mutta mainiot ovat jokatapauksessa!

    VastaaPoista
  6. Noihan on ihan kivat! (:
    Jäi häiritsemään toi ilmaus "kuka tahansa tavis varmaan ihastelisi", kuulosti ylimieliseltä.

    VastaaPoista
  7. Täälläkin yksi jolla heräsi mielenkiinto minkälaiset kynnet olivat ennen glittriä!

    Mutta siis hyviltä näyttää, ainakin tämän toisen harakan mielestä ;)

    VastaaPoista
  8. Joskus on huonoja kynsipäiviä (mulla ainakin usein), mutta ei nuo kynnet niin huonot ole. Itse on aina kriittisempi itselleen :)
    Mietin sitä, miten sä jaksat liimailla kaikkia helmenpuolikkaita ja strasseja kynsiin.. Mä annan aina kaikki vaikeasti laitettavat koristukset pois, kun niistä on niin paljon vaivaa, etten jaksa edes yrittää :D

    VastaaPoista
  9. Mia: Noh kiitos (: Ehkä voisi joskus tehdä sellaisen kynnet vaihe vaiheelta -jutun :D

    dreamer: Kiitos (: Höh. Ei ollut tarkoitus olla ylimielinen. Tarkoitin vain että ihmiset jotka eivät tee kynsiä näkevät vain että "ooh ompa hienot" vaikka itse näen miljoona virhettä :D Vähän niinkuin kuvataiteessa: taiteilija itse voi pitää teostaan ihan hirveänä mutta asiaan perehtymättömän silmiin näyttää hienolta joka tapauksessa (: Toivottavasti ilmaisin itseäni nyt hieman paremmin.

    Bambi: Heh :D Paremmat olivat ennen glitteriä! Täytyy joskus kokeilla uudestaan tätä kuviota ja tällä kertaa myös jättää se rauhaan.

    Kätsy Kissa: Totta (: Eniten itseäni harmittaa juuri se, kun olivat niiiin paljon kivemmat enne glitteriä ja nyt aika keskinkertaiset omiin silmiini. Kärsivällisyydellä tilpehööri kynsiin laitetaan ja sehän on suurinta huvia! :D

    VastaaPoista
  10. Mielestäni nuo kynnet ovat hienot=)

    VastaaPoista