maanantai 2. tammikuuta 2012

R niinkuin roosa ja romantiikka

Olen etsinyt täydellistä vanhaa roosaa jo jonkin aikaa ja vihdoin tuntuu siltä, että olen löytänyt sen oikean <3 Väristä tuli heti mieleen pitsi ja vanhanajan romantiikka, joten sitä tyyliä sitten lakkaukseen myös tein. Päälyslakkasekoilu meinasi pilata kynnet: pari-kolme kuukautta sitten tilaamani Konadin päälyslakka alkoi näyttää paksuuntumisen merkkejä ja sotki leimoja(!) ja mattapäälyslakka alkoi olla siinä kunnossa että sillä sai lakattua vain toisen käden kynnet. Vaihdoin pulloa lennosta ja vasen käsi ei mattaantunut uudella mattalakalla ollenkaan, joka johtui varmaankin hyvin paksusta kerroksesta Konadin päälyslakkaa. Mutta kaikesta huolimatta näitä kynsiä kyllä rakastan! Ja varsinkin tätä täydellistä roosaista väriä <3


Pohjalla roosaa cremelakkaa, verkkokuvio ja ruusut leimattu ja koristeeksi mustia helmenpuolikkaita.


On ihan uskomatonta, että kun lakasta on yli puolet jäljellä ja pullokin on ollut auki vasta muutaman kuukauden, alkaa liisteröityminen ja päälyslakka kadottaa ominaisuutensa jonka takia sen ylipäätänsä ostin. Konadin päälyslakasta siis nyt puhun. Onko tämä normaalistikin näin herkkää tavaraa vai onko minulla vain jokin outo kappale? Kaikkein ärsyttävintä on, että leimat sotkeentuvat. Ei onneksi niin pahasti kuin tavallisella päälyslakalla mutta vähän kuitenkin. Luulin päässeeni jo siitä riesasta! Ei sitten mihinkään voi luottaa, murr.


Käytetyt tarvikkeet:

-Konad, Hardner
-H&M, Get a Rose 4 Me
-Konad, musta erikoislakka
-Depend, 033 (helmenpuolikkaiden kiinnitykseen)
-Konad, Top Coat
-Rimmel, Lycra Pro, Matte Finish
-leimat Konadin laatoista m57 ja m25
-helmenpuolikkaita
-helmitikku


Kävin tänään taas vähän aleostoksilla kun hallussani oli sellaisia herkkuja kuin Yves Rocherin 5e lahjakortti ja -20% alekuponki Kappahliin. Rocherilta ostin käsille ja kynsille alessa olleen kausituotteen, taikahedelmä käsivoiteen ja pienen kynsilakan. Kaiketi kaikki tietävät jo, että Luminelle-sarja lakkautetaan ja nämä tuotteet myydään kivoilla alennuksilla juuri nyt? Kicksistä löytyi kaupan nimikkokynsilakkoja alehintaan 1,90 kpl eli nyt pääsen minäkin testailemaan näitä. Otin kaikki värit joita vielä jäljellä oli (eli aavistuksen harmaahtava shimmervalkoinen Swiss Winter, shimmerinen metalliharmaa Salt Licorice sekä sininen creme Royal Blue). Lisäksi otin alehintaan 4,50 jättipullon käsivoidetta, sitä ei vaan voi olla liikaa, varsinkaan erittäin kätevässä pumppupullossa!

20 kommenttia:

  1. tämän postauksen otsikko oli aika hyvin keksitty! :D Tykkäsin paljon siitä haha
    Ja noi kynnet... wauwauwau!! Haluun itekin tollaset! Tykkään mahottoman paljon noista :')

    VastaaPoista
  2. ja ainiin, unohdin kirjoittaa, että kokeile ihmeessä cesarsshopin pikakuivattavaa :O itse olen kyseistä tuotetta käyttänyt jo puoli vuotta eikä se ole vieläkään paksuuntunut. Ja minulla se ei ole myöskään levittänyt leimailuja :) Ja ei ole mielestäni kovin kalliskaan ja näköjään riittoisa kun on näin kauan riittänyt :D

    VastaaPoista
  3. Kaunis roosan sävy. Mattaus sopii siihen myös aika kivasti! Tosi upea lakkaus kaiken kaikkiaan, voisin hyvin kuvitella tekeväni saman tyyppisen! Pitää laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista
  4. Nails1820: Heh :D Kiitoksia paljon! Siitä vaan värkkäämään itsellesikin (: Ooh! Jos se ei tosiaankaan sotke leimoja niin kaipa sitä pitää tilata o: Itseasiassa musta leimauslakkakin alkaa olla vähissä joten voisi olla ihan asiallista tehdä pieni tilaus... Täytyypä miettiä :D

    Bambi: Kiitoksia! Minustakin mattaus sopi tähän todella hyvin (: Juuh, kokeile ihmeessä itsekkin!

    VastaaPoista
  5. Konadin top coatit on älyttömän hitaita kuivumaan! Mutta ne glitter päällyslakat on niin ihania, että on pakko antaa anteeksi :)

    VastaaPoista
  6. Aww, en ole kokeillut glitterversioita (: Mutta juuri tuon hitauden takia käytän aina vielä pikakuivattajaa Konadin lisäksi :D Yhdet pilalle menneet kynnet riitti minulle!

    VastaaPoista
  7. Tositositosi kauniit kynnet, oijoi! Sävy on superihana :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon (: Minäkin tykkään tästä väristä. Ihan täydellinen <3

    VastaaPoista
  9. Mun Konadin päällyslakka on kyllä monta monta kuukautta jo ollut auki ja vielä toimii hyvin. Sitä on jäljelläkin yli puoli pulloa. Varmaan nyt kun sanon tän, niin se ens kerralla osoittautuu ihan liisteriks. :D

    Lakkaus on aivan ihana! Tuo roosa väri on kyllä mahtava juuri mattana a koristelutkin on tosi hienot! Voisin vastaavat kynnet itsekin joskus toteuttaa. :)

    VastaaPoista
  10. Oih, kun ihanat kynnet! :)

    Mun Konad kans puoli välissä, ja on se kyllä paksuuntunut. Lisäksi pullo on tyhmän mallinen, kun sieltä pitää jo kahteen kertaan kaivaa sitä tahnaa kynnelle kun pohjlle jää niin paljon lakkaa :P Ja niin, oon kans käyttäny sen kans kuivattajia :)

    VastaaPoista
  11. Mä käytän Seche viteä leimailussa, eikä ole vielä kertaakaan sotkenut. Ootko sä kokeillut?
    Ihana väri <3

    VastaaPoista
  12. Niniane: Oho :D Mulla on kai sitten joku huonompi yksilö kun liisteröityy näin nopeasti. Kiitos paljon kehuista! (: Toteuta vain itsellesikin! On tosi kivaa nähdä mitä joku toinen saa aikaan omasta ideasta.

    Vanquish: Kiitoksia (: Just tuota pullon mallin hankaluutta minäkin vähän pelkään :D Toistaiseksi tulee vielä ihan hyvin tavaraa ulos mutta mites sitten kun jäljellä on vaikka kolmasosa lakasta? Kauhulla sitä odotellen...

    Jane: Olen kokeillut Secheä leimailussa ja minulla se sotki (: Ilmeisesti lakkaat vähän kevyemmällä kädellä kuin minä :D Minä nimittäin tahdon vain sutaista lakan kynteen sen kummemmin varomatta. Ja kiitos! (:

    VastaaPoista
  13. Ihanat kynnet :)

    Konadin pääällyslakka tuppa liisteröityä ja alkaa kuplittaa lakkauksta sen jälkeen kun pulloa on noin puolet jäljellä (ainakin minulla).

    VastaaPoista
  14. Kiitos! (: Joo tuon kuplimisen myös huomasin ): Pöh. Ei taida Konad oikein laatutavaraa olla.

    VastaaPoista
  15. Ihan superhienot kynnet nämä! (: Värit sopivat tosi kivasti yhteen!

    VastaaPoista
  16. Kiitos paljon (: Itsekkin tykkään.

    VastaaPoista
  17. Ihanat kynnet! (: Tiesitkö muuten että Luminellen ja Yves Rocherin lakat ovat eläintestaamattomia, mikä on minusta todella hyvä asia, joten kannatan erityisesti mm. näitten lakkojen ostamista! (:

    VastaaPoista
  18. Kiitos paljon (: Eläintestaamattomuus on tosiaan ihan kunnioitettava juttu, sääli että Luminelleja ei kohta enää saa. Nyt siis kannattaa viimeistään omansa hommata! (:

    VastaaPoista
  19. A short moment later, James traded for his share for the business to Tom for just a second-hand Volkswagen Beetle automobile, probably a
    deal he took to later are sorry for. Often that's what prospects do when you annoy them with your barketing. They built a hugely successful business on that one competitive difference.

    My web page - check this out

    VastaaPoista