tiistai 27. maaliskuuta 2012

Väri-ilottelua

Hempeä vaaleanlila on kyllä niin tyttömäinen ja söpö väri, ettei sitä oikein voi koristella muuten kuin suloisesti (: Tänään minun suloisuuteen kuuluivat sateenkaaren värit. Tuo sateenkaari oli noin pieneksi aika suuritöinen, joten jätin ne vain yhteen sormeen ja laitoin loppuihin ihanaa sateenkaariglitterlakkaa. Kyllä näistä hienot tuli, tosi onnistuneet (: Vähän lievästi harmittaa mikrohelmien värien leviäminen mutta sille nyt ei mitään voi. En ole vielä löytänyt värillisiä mikrohelmiä jotka eivät sottaisi.



Pohjalla lilaa cremelakkaa, koristeena moniväriglitteriä ja keskisormessa leimailut, pilvet täytetty dotting toolin avulla sekä mikrohelmiä.

Delia 71 - nro 398

Tämä lakka otti päähän niiiiiin paljon. Koostumus oli crememäiseen tyyliin tosi paksua, sitä tuli sutiin törkeän paljon ja jos yritti vähentää, niin eihän sitä sitten saanut kynnelle levittymään nätisti. Ensimmäinen leimausyrityksenikin epäonnistui iloisesti, kuvio ei tarttunut pintaan ja lakka meni täysin rullalle. Voin sanoa että ärsytti! Pidin sitten kunnollisen, tunnin tauon ja onneksi sain homman lopulta hoidettua. Plääh mikä lakka.


Käytetyt tarvikkeet:

-L'oreal, Vitamin Pastel, 100
-Delia No 1, 71
-O.P.I, Rainbow Connection
-Konad, valkoinen erikoislakka
-Depend, 033 (mikrohelmien kiinnitykseen)
-Wild and Crazy, Montana
-Konad, Top Coat
-Sally Hansen, Insta-Dri
-kuviot Konadin laatasta Q1 Charming Nails
-mikrohelmiä
-dotting tool

Lakkaonni hymyilee! (: Satuin voittamaan eräästä blogiarvonnasta pari kynsilakkaa ja meikätytön 21-vee synttäripäiväkin lähestyy. Mies lupasi lahjaksi pari vähän parempaa lakkaa ainaisten markettihalpisten sijaan. Voitte vain kuvitella mikä valinnan vaikeus! Itse asiassa olen jo keksinyt mitkä lakat haluan, nyt sitten vain odottelen että pääsen ne tilaamaan. Vielä kolmisen viikkoa... Huooookaus... (:

4 kommenttia:

  1. Oi kuinka söpöt kynnet! Ihanat. Eikä noi microhelmetkään mitenkään erityisen pahasti oo sulla levinnyt :P

    VastaaPoista
  2. Kiitos (: Eivät onneksi ehtineet levitä pahemmin kun huomasin ajoissa että näistähän lähtee väri ja sudin sitten päälyslakkaa todella varovaisesti. Ei sitä kukaan muu varmaan huomaakkaan mutta itseä ärsyttää kun tietää missä on virhe :D

    VastaaPoista
  3. Tykkään näistä hirmuisesti! Tosi kivat:)

    VastaaPoista