lauantai 31. joulukuuta 2011

Kimaltaa niin että silmiin sattuu

Hyvää uudenvuodenaattoa kaikille! Minä otin uudenvuoden kunniaksi esille rakkauslakkani, jota olin pantannut tähän erityistilaisuuteen (: Pure Diamond <3 En halunnut istua koko iltaa kynsien teossa, joten aika yksinkertaiset tulivat mutta sitäkin paremmin uuteenvuoteen sopivat! Tarrojen kanssa meni vähän pieleen, laitoin ne glitterlakan ja pohjalakan väliin ja ne eivät nyt oikein näy ja ovat paikoin jopa rumat, mutta tosielämässä tämäkään moka ei näytä niin pahalta kuin tarkoissa kuvissa. Tälläinen vähän epätarkka kuva alkuun että kimaltelusta saa edes pientä käsitystä (:


Pohjalla hopeanväristä hologrammiglitterlakkaa, koristeeksi tarroja ja värikästä glitterlakkaa.


Pure Diamond oli kyllä juuri niin ihana kuin pullossa näyttää <3 Ei voi sanoin kuvailla sitä ihanaa kimaltelua ja kelvollista kolmen kerroksen peittävyyttä. Pullosta tosin hujahti kynsiin jo noin viidesosa joten toisen pullon hamstraaminen mietityttää. Vaan arvatkaapa mitä! Pure Diamond on tosiaan taas joka paikasta loppu :D Näköjään miellyttää muidenkin kuin kynsiharrastajien silmää, enkä tosiaankaan ihmettele. Kyllä se niin räikeästi pomppaa standista esille.


Vielä yksi kuva ilman salamaa, yritin vähän tavoitella sitä, miltä lakkaus livenä näyttää. Paljon parempi eikö vain? Vähemmän tarkka, tarrat sulautuvat kivasti glitterin sekaan.


Käytetyt tarvikkeet:

-Konad, Hardner
-Mavala, 213 Pure Diamond
-O.P.I, Rainbow Connection
-Depend, Quick Dry & Shine
-tarroja

Näissä nyt mennään tämä ilta :D Biletys ei oikein meikätytön elämään kuulu, joten uudenvuodenaattoa vietetään ihan kotosalla saunoen ja viimeiset jouluherkut mutustellen (: Seuraavan kerran postaan sitten ensi vuonna! Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta ja tervetuloa Inen kyytiin taas ensi vuonna! Tulkaa kaikki ehjinä takaisin, eikö niin (:

12 kommenttia:

  1. Vitsit viimeisessä kuvassa Pure Diamond näyttää kaikesta loistostaan huolimattaaika tyhmälle Rainbow Connectionin vieressä :D Meidän Robinhoodissa näytti olevan (mielestäni useampi?) Pure Diamond, kun siellä viimeksi kävin. :o Muualta onkin sitten ollut loppu. :D

    Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  2. Niinkö näyttää? :D Voi höh! Ehkä ne sitten molemmat on niin huomiotaherättäviä ettei ne sovi samaan kynteen. Täytyy katsella että jos jossain sattuu näköpiiriin niin nappaisen varakappaleen.

    Ihanaa uuttavuotta myös sinulle! (:

    VastaaPoista
  3. ihanat glitteriset kynnet!! Hyvää uutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia paljon (: Mahtavaa uuttavuotta myös sinne!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa bling blingiä ! Sopii kyllä täydellisesti uuteen vuoteen :)
    Ja ihanaa tätä vuotta siulle sinne ! :>

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat kynnet! Nuo kaikki värit ovat kyllä hienoja=) Kävin pari päivää sitten kaupassa, eikä ollut kuin 2 Pure Diamondia jäljellä, joten ostin molemmat, Käytän sitä niin paljon että meinaa aina loppua=D

    VastaaPoista
  7. Siis siinä pullokuvassa, ei kynsikuvassa :D Mä vissiin vähän muotoilin huonosti :D Mut mullakin glitterit kynsillä uutena vuotena, hah!

    VastaaPoista
  8. Rose: Kiitos! (:

    ooka: Kiitoksia, niin minustakin! (: Loistavaa uutta vuotta myös sinulle!

    Gwen: Kiitos (: Haha, Pure Diamond on näköjään sellainen tapaus että kaikki pullot on kahmittava mukaan :D

    Nora: Aaaaaa! Voi ei :D Hölmö minä. Ajattelin jotenkin automaattisesti että viimeisessä kynsikuvassa eikä tarvikekuvassa... Joo ei Pure Diamond yhtään kimaltele tuossa ): Uutenavuotena pitää kyllä olla säihkettä, joten olet kyllä valinnut hyvin uv-kyntesi! :D

    VastaaPoista
  9. Oi miten kaunis tuo Mavala. Loistavat uv-kynnet!

    Ihanaa uutta vuotta Inelle!

    VastaaPoista
  10. Upea se on tosiaankin <3 Kivaa uutta vuotta myös itsellesi! (:

    VastaaPoista
  11. For instance, they may select a type of lettuce that has purple coloring in it as
    well as green. They don't control every bad bug, but it will help you have better success gardening. Wood can be used as long as it's not treated with chemicals.


    Feel free to visit my webpage ... greenhorn

    VastaaPoista