lauantai 31. joulukuuta 2011

Kirsikkauden huippu!

Joo tota noin :D Luulisi nyt että tälläiset naivistiset, yksinkertaiset kirsikat olisi helpot tehdä mutta onnistuin sitten säheltämään nämäkin. Näyttävät omasta mielestä ihan hölmöiltä! Jotenkin unohdin kesken tekemisen ihan täysin, miltä yksinkertaiset piirroskirsikat näyttävät. Olisi pitänyt ottaa joku mallikuva mutta luulin pärjääväni ilmankin ja näin sitten kävi. Toivottavasti kirsikanpunainen pohjaväri tuo edes vähän kirsikkatunnetta näihin tekeleisiin.


Pohjalla kirsikkapinkkiä jellylakkaa ja vihreää glitterlakkaa ja kirsikat tehty strasseilla ja nail art -lakalla.


En olekkaan ennen törmännyt Evelinen Colour Show -linjaan, mutta kahden euron tarjouslakkaa ei voi vastustaa. Ihan peruskiva jellylakkahan tämä olikin, peittävyys ja kiilto täysin normaalia jellytasoa. Ehdottomasti bonusta siitä, että lakalle on vihdoin annettu nimi! Eveline on ilmeisesti kuullut monien kynsiharrastajien rukoukset. Ainoa miinuspuoli lakassa oli pieni sivellin, johon minunlaiseni suurikyntinen kynsi-ihminen turhautuu hyvin helposti. Tarkkahan se on joo, mutta hermot menee siihen että lakkaa saa poimia pullosta yhteen kynteen noin kolme kertaa. Argh!


Käytetyt tarvikkeet:

-Konad, Hardner
-Eveline, Colour Show, Very Cherry
-miss Selene, 170
-Depend, 033 (strassien kiinnitykseen)
-Nail Star, vaaleanvihreä shimmer
-Depend, Quick Dry & Shine


Kävin tänään kauppareissulla tarkastamassa vielä Anttilan aletarjontaa uudestaan ja nythän sitä vasta olikin! Sally Hansenin Insta-Dri -linjan ihania lakkoja hintaan 3e kpl (normi 9,50e, piti käydä tarkistamassa) joten en kyllä millään malttanut jättää niitä sinne, vaan otin kaikki sävyt perus ruosteenpunaista cremeä lukuunottamatta koska omistan niitä jo tarpeeksi. Samanniminen pikakuivattaja tuli myös ostettua tarjoushinnan vuoksi, pikakuivattajia menee niin paljon että otan lähes minkä tahansa kunhan halvalla saa :D Jes! Anttila <3

9 kommenttia:

  1. nuo kynnethän on hienot, olet liian kriittinen! :D
    Wau mikä alelöytö! mä kun kävin anopin kanssa anttilassa niin anoppi nappas viimeisen insta-drin joka makso 2€.. :D mutta en olisi edes tarvinnut sen väristä lakkaa kun sen värinen minulta jo löytyy :) Olen onnistunut tartuttamaan anoppiini tämän kynsilakkahulluuden haha, kohta hän on jo pahempi kuin minä!

    VastaaPoista
  2. These cherries are so cute!! :D

    VastaaPoista
  3. Nails1820: Kiitoksia :D Taidan sitten vähän kriittinen olla. Hahaha! :D Oma anoppi ei voi kynsilakkaa töissään käyttää mutta onneksi edes lomakynsiä saan hänellekkin tehdä! :D

    Ashesela: Thanks! Im happy to hear that (:

    VastaaPoista
  4. Söpöt kynnet :)

    Hyvät alelöydyt teit!

    VastaaPoista
  5. Ihana seurata sun Konadin Hardnerin kulumista :D Saatan olla friikki.

    VastaaPoista
  6. Rose: Kiitoksia! Alelöydöt oli tosiaan ihan mahtavia (:

    Kätsy Kissa: Hahahaha :D Jostain syystä nauroin tälle. Tästähän voit seurata myös päälyslakan kulumista! :D Itseasiassa voisin itsekkin huvin vuoksi seurata että kuinka kauan yksi alus/päälyslakka kestää.

    VastaaPoista
  7. Oho, harmi kun täällä päin ei oo Anttilaa, olisin voinut käydä tsekkaamassa noi Sally Hansenin lakat.. Ja Insta-Dritä ois voinut ostaa pullon varastoon, jos kerran alessa oli. Vaikka oon nyt kyllä hamstrannut aika urakalla noita pikakuivattajia. :)

    VastaaPoista
  8. Voi harmi, Anttila on kyllä välillä melkoinen alekosmetiikan aarreaitta (: Itselläkin tulee hamstrattua kuivattajia, mutta niitä yksinkertaisesti menee niin paljon!

    VastaaPoista