keskiviikko 10. elokuuta 2011

Jalokiviä synkkänä päivänä

Tänään minulla oli kynsienhoitopäivä. Tasoitin, viilailin, bufferoin sekä valkaisin kynsiä. Kynnet olivat ottaneet reissussa muutamia osumia ja pari kynttä on katkennut reunasta ja niin syvältä, että niiden lopullinen katkeaminen tulee sattumaan, joten eipä muuta voinut kuin lyhennellä. Eipä nämä nyt mitenkään ihan pätkät tai nysät ole sittenkään, mutta paremmat näin tasapituisina taas kerran.


Tässä tämän päivän kynnet. Tyttömäisesti pinkkiä ja strasseja, mitä isompia sen parempi. Nuo vaaleanpunaiset olisi ehkä voinut jättää poiskin ja alunperin kultaisten strassien tilalle piti tulla kultaisia mikrohelmiä, mutta punaiset strassit olivat niin suuria, että mikrohelmiparat olisivat jääneet ihan niiden varjoon ): Kultaiset strassit ovat itseasiassa jo melko lopussakin. Muutama enää jäljellä.


Alla pinkki lakka, päällä kultaista glitterlakkaa sekä erikokoisia punaisia, kultaisia ja vaaleanpunaisia strasseja. Tuo H&M:n Pink oli kyllä ihan kamala. Aivan uusi avaamaton pullo ja lakka oli kuin sitä olisi käytetty jo vuosia: liisteröitynyttä ja erittäin huonosti levittyvää, pieni sivellin pahensi asiaa entisestään ja lakkauksesta tuli ihan muhkurainen. Ensimmäinen kerta koskaan kun jouduin laittamaan thinneriä upouuteen lakkaan, huhhuh mitä kuraa. Omituisinta lakan laadusta tekee se, ettei ainakaan aiemmin testaamani saman pakkauksen violetti lakka ollut lainkaan huono. Virhekappale kenties?


Käytetyt tarvikkeet:

-Yves Rocher kovettava hoitolakka
-H&M Pink
-La Femme Beauty 85 Disco
-kirkasta lakkaa strassien kiinnitykseen
-Mavala Mavadry
-strasseja
-strassitikku

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, tilasin huuto.netistä Oriflamen kirkastavan kynsinaamion. Sitä kuuluu käyttää joka päivä vähintään kolmen päivän ajan ja homma on erittäin helppo: sudi naamio kynnelle, odota kunnes kuivaa ja revi pois. Saatan olla hieman placeboefektin alaisena, mutta minusta se tuntui toimivan. Lähtötilannehan oli kynsissäni siis tämä:



Täysin värjääntyneet kynnet, yäk. Aion käyttää naamiota tunnollisesti joka päivä ja raportoida blogissanikin, miten homma edistyy. Toivon tosissani, että tästä löytyy ratkaisu värjääntyneisyysongelmaan, vaikka mitäpä tuosta, kun kynsissä on lakkaa koko ajan (:

8 kommenttia:

  1. Hei jos tuo toimii tuo kynsinaamio, on minun pakko hankkia se! Kynteni ovat kyllä "aika" keltaiset... Vaikka, vähän samalla asenteella kuin sinäkin, "mitä siit, kun kokoajan on kuitenkin lakkaa päällä" ^^ :)
    Nuo punaiset kynnet, namnam! :)

    VastaaPoista
  2. Tässä testailen että toimiiko miten hyvin näin värjääntyneisiin kynsiin :D Oishan se kiva jos itse ainakin tietäisi että ei ole sekavärikynnet lakan alla... Ja kiitos!

    VastaaPoista
  3. joo on noi kynnet aika värjäytyneet :DD mutta toivotaan et toimii :) mulla ainakin ollu toi pinkki lakka käytössä ihan hyvä eikä yhtään liisteröitynyt. Mutta ihanan överikynnet!

    VastaaPoista
  4. On ne kyllä hieman :DD Kynsiharrastuksen uudessa alussa en käyttänyt lainkaan aluslakkaa ja näin kävi. Höh, mulla on sitten vaan joku vikakappale ): Ja kiitos! (:

    VastaaPoista
  5. Nuo pinkit kynnet ovat kivat.
    Itselläni on vain kerran kynnet värjäytynyt (ei noin pahasti), mutta sitten ajan kanssa lähti. En käyttänyt silloin keltaisen ja pinkin kanssa aluslakkaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos (: Juuh kyllähän noistakin näkee että tuolta puskee uutta puhdasta kynttä tilalle, mutta kestäähän se kuitenkin aikansa ennenkuin koko kynsi on taas oikean värinen. Keltainen on kyllä pahin värjäävä väri ikinä!

    VastaaPoista
  7. Mullakin toi henkkamaukan pinkki on toiminut yhtähyvin kuin muutkin henkan lakat, joten sullon varmasti vikakappale :D

    VastaaPoista
  8. Voi harmi ): Pitikin olla mulla huonoa tuuria (:

    VastaaPoista