lauantai 13. elokuuta 2011

Ristillä kimallellen

Sain tälläisen vision noista kullanvärisistä suorakulmiostrasseista, ihan täydellisiä ristiksi ja sopivat kauniisti yhteen tummansinisen kanssa. Tämä lakkaus myös vähän loi itse itseään, en nimittäin aikonut tehdä tuota liukuväriä ollenkaan. Onneksi tein, sillä onhan nämä nyt paljon mielenkiintoisemmat kuin pelkästään yksiväriselle pohjalle tehdyt.


Pohjalla tummansinistä shimmerlakkaa, kärkiin töpötelty kultaista, päälle glitterlakkaa ja sitten suorakulmion muotoisilla strasseilla toteutetut ristit. Ei ole vaikeaa tämäkään :D Olen muuten ihan innoissani tuosta hyrrästä jossa on vaikka minkä muotoisia strasseja: on sydämiä, kukkia, neliöitä, kolmioita jne. Niin paljon mahdollisuuksia!


Tulin muuten huomanneeksi että strassitikkuni ei oikein sovellu muuhun kuin pieniin pyöreisiin strasseihin. Nämäkin on aseteltu kynnelle ensin sormella ja sitten tökitty tikulla paikalleen. Eipä se mitään haittaa, strassit kun tarttuvat sormeen ihan mukavasti.


Käytetyt tarvikkeet:

-Yves Rocher kovettava hoitolakka
-MNY 661
-Flormar Supershine Miracle Colors U22
-La Femme Beauty 88 Sapphire
-kirkasta lakkaa strassien kiinnitykseen
-Mavala Mavadry
-strasseja
-strassitikku


Ja joo, eilenhän uhkasin käydä hankkimassa sen Disco Ballin ja niinhän myös tein. Menin Sokokselle aikeinani hyödyntää Rimmelin osta kaksi tuotetta saat kynsitarroja -tarjousta. Suunnitelmissa oli ostaa myös se ihana minttulakka joka kokoelmaan kuuluu, mutta sitä ei sitten ollutkaan siellä ): Jäljellä oli muutenkin melko vähän tavaraa: pari pulloa Disco Ballia, yksi pullo jotakin shimmerruskeaa, muutama vaaleanlila ja yksi tummempi lila eli tuo Purple Pulse, jonka sitten otin mintturakkauden tilalle. Puolet ständistä oli täynnä mustaa! Tuleekohan tätä kokoelmaa enää lisää? Tuntuu olevan hyvin suosittu. Käykääpä hankkimassa omanne, ettette jää paitsi (:

9 kommenttia:

  1. Noista kynsistä tulee jotenkin hassulla (ja hyvällä!) tavalla mieleen Lady Gaga :) Nyt itseäkin himottaa nuo erimuotoiset strassit. Tahtoo tahtoo tahtoo! :D

    VastaaPoista
  2. Mulla taas tulee mieleen Ruotsinlippu :D

    VastaaPoista
  3. Riikka: Oi, Lady Gaga! :D Tämä on suuri kohteliaisuus, kiitos <3 Muotostrassit on niin kivoja (:

    Prinsessa: Voi ei :DDD Mä sitten vähän myöhästyin näiden kynsien kanssa ku olin Tukholmassa tasan viikko sitten.

    VastaaPoista
  4. Kivat kynnet ja ostokset ! :)

    VastaaPoista
  5. Mullekkin tulee ihan Ruotsi näistä mieleen :D Mutta nätit btw on (:

    http://opportunitiesfornails.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Hahaha :DD Ehkä mun ois pitänyt ajatella näitä värejä vähän pitemmälle... Mutta kiitos :D Ja olenkin muuten jo lukijasi (:

    VastaaPoista
  7. Noita Rimmelin lakkoja oli musta Citymarketissa aika hyvään hintaan saatavilla (3,50e) ja ainakin täällä päin oli hyvin kaikkia värejä jäljellä. Itse hankin myös tuon disco ballin.

    VastaaPoista
  8. Juuh, tuonhintaisina minäkin ne ostin. Meidän sittarissa ei enää tuota Disco Ballia ollut niin en sieltä voinut omaani hankkia. On tosiaankin ihana lakka! (:

    VastaaPoista