sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sininen hetki

Sääli ettei juuri nyt ole juhlia missään ): Olisi niin juhlavat kynnet tarjolla että. Olen supertyytyväinen ja tykkään näistä kovasti (: Täytyy tunnustaa, että podin tässä jonkin aikaa pientä kynsimasennusta ja ideat tuntuivat kadonneen päästä, mutta nyt ollaan taas plussan puolella.


Pohjalla kimaltelevaa sinistä lakkaa, kärjissä kultaista glitteriä, helminauhat toteutettu mikrohelmillä ja nauhojen päässä neliön muotoinen strassi. Tulee vähän joku kaulakoru mieleen, vaikka sellaista en hakenutkaan. Salamalla otettu kuva kirkastaa väriä, oikeasti pikkuisen tummempi.


Kohta pääsen toivottavasti hankkimaan uutta aluslakkaa. Tuo Yves Rocherin hoitolakka ei todellakaan ole mistään parhaasta päästä, sen kanssa on nimittäin sellainen pieni ongelma, että lakat tuppaavat levittymään tosi huonosti sen päälle. Onneksi pääsen siitä kohta eroon. Aluslakalle minulla ei ole kummoisia kriteereitä, kunhan on mahdollisimman halpa eikä tarvitse netistä tilata. Jos joku tietää jonkun sopivan, saa ehdottaa (:


Käytetyt tarvikkeet:

-Yves Rocher kovettava hoitolakka
-Depend 252
-Trind Mininail 26
-kirkasta lakkaa mikrohelmien kiinnitykseen
-Mavala Mavadry
-mikrohelmiä
-strasseja
-strassitikku

Pahus kun alkoi ukkostaa kovasti >: Pelkään ihan hirveästi kovia ääniä joten ukkosella suojaudun yleensä peiton alle :D Koneeni on vielä ihan ikkunan vieressä ja on hermostuttavaa istua ja kirjoitella tätä tässä. Noh... Ehkä kasvan vielä aikuiseksi joskus (:

6 kommenttia:

  1. Ihanan juhlavat kynnet! Jostain syystä tuli heti merenneidot ja itämaisuus mieleen. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos :D Nyt kun kerran sanoit niin aloin itsekkin nähdä noita piirteitä (: Uusia näkökulmia!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet :)
    Itsekkään en tykkää ukkosesta, ja vielä salamoi eilen illalla/yöllä kunnolla. :s

    VastaaPoista
  4. Itse käytän aluslakkana lumenen base&top coattia. Se on se sellanen pikkupullo ja maksaa 4-5e, ittellä se on ainakin toiminu niin hyvin että menossa jo kolmas pullo. :P Ja vaikka se onkin pieni kokonen niin on ainakin ollu tosi riittoisa. :)

    VastaaPoista
  5. Hienot kynnet =)
    Marketti aluslakoista Mavalan Bace coat on mielestäni ihan ookoo hintaansa nähden, pullon pienuudesta tosin iso miinus.

    VastaaPoista
  6. Rose: Kiitos (: Ihanaa kun joku ymmärtää tuskaani :D

    Nella & Hanna: Kiitos vinkeistä (: Täytyy vilkaista ja testailla vähän molempia!

    VastaaPoista