lauantai 19. marraskuuta 2011

Naisellisen rosoista

Kun lakkauksessa on virheitä ja puutteita on helppo sanoa, että tästä tuli nyt vähän rosoinen tai rock :D Tänään ei oikein leimailut sujuneet. Tiesin toki jo etukäteen että ihana ristikkokuvio, josta on tullut melkoinen lemppari, on aivan liian pieni kynsiini mutta myös lakan levitys ja leimaaminen takkusivat: scraperilla vedettäessä puolet kuviosta jäi ilman lakkaa ja jollain ihmeen tavalla onnistuin myös suttaamaan osan leimoista mustaksi mössöksi kynnelle. Yritin pelastaa ja korjata virheitä lastulakalla mutta eihän se kirkkaassa päivänvalossa mitään auta :D Silti, arvatkaapa mitä! Minä tykkään näistä hirveästi. Jokseenkin mielenkiintoiset ja rajun naiselliset kynnet.


Pohjalla punaista lakkaa, mustat verkkoleimat, lastulakkaa päälle ja lopuksi valkoisia ruusutarroja.


Pohjalla käyttämäni Technicin punainen rassukka oli ihan vammautunut ): Äiti oli ostanut sen alekorista eikä ollut huomannut, että pullo oli vajaa jo valmiiksi. Ollut ilmeisesti auki melko kauan, sillä lakka oli kovasti liisteröitynyt. Kuka oikein availee myyntipulloja? Ei voi ymmärtää. Aika monestikkin kaupasta ostamassani lakassa on lakkatahroja pullonkaulassa, mitkä eivät voi johtua mistään muusta kuin siitä, että pulloa on avattu kaupassa. Hyi hyi.


Käytetyt tarvikkeet:

-Konad, Hardner
-Technic, Tango Red
-Konad, musta erikoislakka
-Gosh, 546 Rainbow
-Seche Vite
-kuviot Konadin laatasta m57
-tarroja

Hitsi kun tällä hetkellä on taas meneillään ainakin kolme kynsikilpailua ja peräti kaksi niistä jouluaiheisia, mutta en vain ole saanut aikaiseksi suunnitella mitään. Ehkä näin viikonloppuna täytyisi koettaa keksiä jotakin, kun on tätä aikaakin mukavasti (: Lakkauskilpailut ovat kyllä kivoja!

6 kommenttia:

  1. Kivat kynnet :)
    Missä on niitä on muuten menossa, sillä tiedän kaksi (sonnelassa ja yonas secret chamberissa on ainakin), mutta mikä on kolmas? :D

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia (: Glitz & Glamissa on joululakkauskilpailu/joulumeikkikilpailu.

    VastaaPoista
  3. Oi ihanat kynnet, jotenkin tulee gootti mieleen :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :D Itsellä vähän enemmän ehkä jokin glam rock -tyyppinen.

    VastaaPoista