lauantai 18. helmikuuta 2012

No nyt on sitten ihan tarkoituksella itämaista

Kyllä :D Kun yleensä itämaista tulee ihan vahingossa, kuten viime kynsissä, nyt päätin sitten ihan tahallani valita värityksen siihen tyyliin. Aika hyvin omasta mielestäni onnistuin tunnelmassa, on nimittäin raskaat ja mausteisetkin kynnet kuten itämaisuuteen kuuluu. En tiedä miten kynnet voivat olla mausteiset mutta sellainen olo näistä tulee! Koristelut nyt eivät ole kummoiset tällä kertaa.



Pohjalla punaista shimmerlakkaa ja kultapunaista glitterlakkaa, koristeena nail art -lakalla tehtyjä viivoja ja strasseja.

Jezebel - nro 266

En ihan ymmärrä tätä Wet n Wildin lakkaa. Ihan kaunis, vähän peruspunaista tummempi shimmerinen rubiiniväri, mutta peittävyys, mitä ihmettä? Ensimmäinen kerros oli ihan superpeittävä ja ajattelin jo että jes, kylläpä on hyvä lakka. Kuitenkin kärjet jäivät jonkin verran näkyviin ja koska laitan joka tapauksessa aina kaksi kerrosta, ehdin sitten hämmästyä kun toinen kerros teki todella vähän muutosta peittävyyteen. Miten tämä voi olla mahdollista? :D Ensimmäinen kerros todella pigmenttinen ja toinen kerros ei, liekkö sitten kuitenkin paksuudessa ollut jotain eroja vaikka samalla tavalla kyllä luulin lakanneeni. Jätin kuitenkin tuohon kahteen kerrokseen kun glitterlakan alta hämyisät kärjet eivät näy, mutta hassu juttu silti (:


Käytetyt tarvikkeet:

-L'oreal, Vitamin Pastel, 100
-Wet n Wild, Jezebel
-Sabrinan salat, Kullanhohtoinen kynsilakka (naurattaa joka kerta :D)
-Kiss, Nail Art, Pearl Gold
-Depend, 033 (strassien kiinnitykseen)
-Seche Vite
-strasseja


Hih hih. Mies on poissa kotoa viikonlopun joten minäpä otin ja lähdin shoppailemaan! Kynsiostoksia tuli nyt tämän verran kaiken muun kivan tyttötavaran seassa (: Rakastuin noihin Seppälän metallilakkoihin, joten nappasin sitten kaikki värit jotka löysin ettei vaan jää kaduttamaan kun en ostanut. Varsinkin tuolta hopeanväriseltä odotan paljon, varsinainen hopeinen metallipintainen lakka kokoelmastani puuttuu. Mukaan Seppälästä sujahti myös yksi nätinsininen Golden Rosen lakka sekä pari söpöä Pretty Womania (: Oletteko muuten huomanneet, että Seppälässä myydään Wild & Mild lakkoja kolmen kappaleen paketeissa hintaan 5,95? Eli ota kolme, maksa kaksi tyyliin. Ihan hauska, voisin itsekkin kyllä semmoisen ostaa. Miksi en muuten nyt tehnyt niin? Hitsi...

Cubuksessa oli muutamaa Dependin lakkaa euron kappale. Joo, voin ymmärtää miksi :D Kulhossa oli pari oranssia jonka omistan jo, plus sitten nämä todella mielenkiintoiset maastonvihreä ja likaisen mutainen lakka. Noh, minä en ole ennakkoluuloinen lakkojen suhteen joten mukaan vaan! Kicksistä ostin vain tylsiä kynsitarvikkeita kuten uusi kirkas lakka ja kynsilakanpoistoaine, Dependin sinistä tottakai. Antoisa reissu, vaikka alelakat jäivät nyt aika vähiin (:

14 kommenttia:

  1. Ihana nimi kyllä tuo Sabrinan salat. Saatoin täällä ruudun toisellakin puolella vähän hihitellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Lisäpontta hihitykseen tuo se fakta, että nämä on oikeasti joskus 2000-luvun alussa olleen Teininoita Sabrina -tyttöklubin tuotteita, jotka pikkusisko minulle lahjoitti :D Kyllä kelpaa lakata!

      Poista
  2. minullakin on tuo Jezebel ja itse laitoin vain yhden kerroksen koska peitti kokonaan ja täydellisesti :) Mutta vähän outo juttu toi että toinen kerros ei peittäny lol :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! :D Tuntui ekaksi olevan niin peittävä lakka että ensimmäinen kerros melkeen riitti, mutta sitten toisella ei tapahtunut juuri mitään. Hämmentävää.

      Poista
  3. Jostain syystä tuollaiset ns. likaiset värit ei kelpaa muille kuin kynsibloggareille, jotka haalii ne sitten alennuksesta halvalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha :DD Olen samaa mieltä! Mutta sehän on meidän onni (:

      Poista
  4. blogissani on sinulle haaste!! :)

    VastaaPoista
  5. Nauroin ihan kunnolla tolle Sabrinan salat -lakalle :D

    VastaaPoista
  6. This is very beautiful!!! :D

    VastaaPoista
  7. Itse heitin yhden Sabrinan salat -kynsilakan mäkeen viime viikolla, oli jo aika luopuakin kun lakkaa en ollut käyttänyt ku viimeks ala-asteella :D Sulla näyttää pullo kuitenkin ihan hyvinvoivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Joo, nämä minun kappaleet on oikeasti ihmeen hyväkuntoisia siihen nähden että ovat niin vanhoja ja halpiksia! Tosin sisko ei ole tainnut näitä hirveästi edes käytellä, varmaan johtuu siitä :D

      Poista
  8. Samoja lakkoja seppälästä kuolaillaan näköjään;) Ja todellakin on huomattu ne wild mildin kolmoispakkaukset! Himoitsen:D Ja mulla on _vain_ yksi noista metallic lakoista, yksi mattalakka ja sit niitä muita, hyviä on mun mielestä((: Metallisia voisi ostaa enemmänkin.. se hohto tuli nimittäin aikasta hyvin esille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh (: Itse kävin tänään niitä monipakkauksia vielä vilkaisemassa, mutta aika tavallisia värejä oli joten jätin välistä. Metallit ovat tosi kauniita ainakin kun kiekolle noita lakkailin, suosittelen!

      Poista